tiistai 8. helmikuuta 2011

Tästä se lähtee - tai sitten ei.

Puhun nyt tämän blogin pitämisestä, en siis itse projektista eli raskaaksi hankkiutumisesta.

En ole koskaan oppinut kunnolla lukemaan blogeja, saati sitten kirjoittamaan. En oikein tiedä että miksi en ole edes niiden lukemisesta innostunut - ajattelen muutoin olevani ihan mainiosti kärryillä nykymaailman elektronisista ilmiöistä, osittain kyllä työnikin puolesta. (No, iPadia en omista. En ole keksinyt miksi ihminen tarvitsee sellaisen ja mitä sillä itse asiassa tehdään.)

Taannoin raskaana oleva työkaverini (nyt itse asiassa jo odottaa pikkusisarusta esikoiselleen) hehkutti minulle Project Mama -blogia. Kävin muutaman postauksen (mikä se mahtaa suomeksi olla - "kirjoitus"?) lukemassa, mutta en kokenut aihepiiriä silloin ajankohtaiseksi, ja koko Bloggerin käyttöliittymä jotenkin hiersi sieluani. Sittemmin olen satunnaisesti käynyt vilkaisemassa joitakin ruoka- ja muotiblogeja, mutta satunnaisesti ainoastaan.

Ehkä kysymys pohjimmiltaan on ajan puutteesta... Utopistinen ajatukseni on, että jos onnistun tulemaan raskaaksi, äitiyslomalla voin kaikessa rauhassa kirjoitella tätä! Odotan itsekin mielenkiinnolla kuinka käy, pysyykö kirjoitusinnostus, ja innostuuko kukaan lukemaan (vaikka lähinnä kirjoitankin kirjoittamisen halusta ja ilosta).

Tiedossa siis päiväkirjanomaista vuodatusta, paatosta ja tajunnanvirtaa aiheesta Perheen perustaminen, versio 1.0.

-mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti