Hei hei, ja hyvää jatkoa

Lukijat ja satunnaiset kulkijat, tämä Tädistä äidiksi? -tarinani kertominen päättyy tähän. Vaikka aikeeni olivat vilpittömät, olen tietämättäni loukannut puolisoani pitämällä tätä blogia. Koska en halua aiheuttaa hänelle enempää mielipahaa, lopetan blogini.

Teen sen haikein mielin.

Halusin paitsi lukea muiden kokemuksia, myös jakaa omiani.

Halusin tallettaa johonkin tämän taipaleen, jonka pituudesta tai pinnanmuodoista ei ole tietoa.

Halusin kirjoittaa ajatuksiani ylös, jotta saisin niitä vähän parempaan järjestykseen.

Halusin kipata näitä ajatuksiani jonnekin, missä ne eivät uuvuta miestäni, eivätkä ystäviäni, jotka eivät ole samassa elämäntilanteessa.

Halusin paikan, johon voisin ilman läheisten tuomitsemisen pelkoa kirjoittaa asioista, joita ei ehkä pitäisi kirjoittaa, tai edes ajatella.

Sain "hyvän tekosyyn" kirjoittaa kaikesta muustakin, kaikesta iloisesta, hauskasta, kummallisesta, synkästäkin.

Halusin kirjoittaa. Halusin mahdollisuuden kirjoittaa. Olen pitkään halunnut kirjoittaa mutta koska olen laiska, en ole saanut sitä aikaan. Tämä blogi sai minut kirjoittamaan - harvakseltaan, mutta silti. Olen pitänyt kokemuksesta.

Toivoin varovasti saavani vertaistukea, ja sain. Kiitokset kaikille kommentteja jättäneille siitä. Toivon teille kaikkea hyvää, voimia, ja vauvoja.

- Minnemonne.

Suru on elämän merkki

Kun sinuun sattuu, [...] kun olet menettänyt jotakin - tai jonkun - se saa sinut surulliseksi, eikö vain? Joskus muutos on hyvästä ja joskus se vain itkettää sinua. Nuorena on vaikea uskoa tuskaan tai menetykseen. Mutta suru on elämän merkki. Kuolleet eivät sure.

Jason Goodwin: Janitsaaripuu

Meille mahoille

Päivän Fingerpori:



Jostain käsittämättömästä syystä, täysin riippumatta tuosta Fingerporista, Hesari nostattaa verenpainettani. Luulin tilanneeni yhden kuukauden pätkän viikonloppuhesaria, mutta uutta vaan puskee, taas tänäänkin.

En ehdi lukea sitä kuin aikaisintaan päivän viiveellä, keittiönpöydällä kasvaa lehtivuori.

Save the drama for your mama

Tuollainen t-paita käveli tänään naapurikauppakeskuksessa vastaan. Tai oikeammin hoikka varhaisteinipoika t-paidan sisällä. Paita päällään. Niin. 

Ultrassa näkyi yksi follikkeli vasemmalla puolella, oikealla ei mitään mainittavaa. Meinasin olla pettynyt (olin odottanut vähintään tiuta kummallekin puolelle), mutta lääkäri oli eleettömään tapaansa ilmeisesti ihan tyytyväinen tilanteeseen. Huomisesta alkaen sitten kuulemma tositoimiin.

Illalla sitten suorin apteekkiin ostamaan Pregnyliä sen ainokaisen munasolun irrotusta varten, mutta sitäpä ei ollutkaan apteekin hyllyssä, eikä toimittajallakaan kuulemma kahteen viikkoon. Tuijotin farmaseuttia, en epäuskoisena koska olin netistä lukenut Pregnylin toimitusvaikeuksista (tosin tämän muistin vasta siinä tiskillä), mutta muutoin neuvottomana. Farmaseutti sitten aikoi soittaa lähellä olevaan toiseen apteekkiin (eri ketjuakin käsittääkseni), ja siinä odotellessani ehdin jo miettiä että lähdenkö kaahaamaan ydinkeskustaan Pregnylin perässä, vai soittelenko ensin sinne ja tänne ja tuonne ja yritän paikallistaa kallisarvoiset ampullit... Naapurissa oli kolme annosta, joista kaksi oli varattu jo, ja kolmannen farmaseutti pyysi varaamaan minulle. Kiittelin lähtiessäni vuolaasti päiväni ja kiertoni pelastamisesta. Hienoa, että tuollaista asiakaspalvelua saa nyky-Suomessa. Hienoa että tuollaisia ihmisiä on. Hän olisi voinut vain kohauttaa olkiaan, nostaa silmälasejaan ja todeta, että _ei ole_.

Kädet täristen sitten pistin ja varoin loiskuttamasta liuosta ympäri keittiötä.

Ei ollut tylsä tämäkään tiistai.

Munakennoelämä

Tasan eivät käy onnen ja aineenvaihdunnan lahjat. Siinä missä minä olen aina kamppaillut ylipainon kanssa ja joudun (olen aina joutunut, ja tulen aina joutumaan) kyttäämään mitä suuhuni pistän ja milloin, mieheni voi syödä vaikka kaksi banaanimunkkia päivässä ilman että tuntuu tai näkyy missään. Haukkasin äsken toisesta niistä.

Ilman päivittäisiä banaanimunkkejakin on alavatsaan kertynyt hyvä rehevä makkara pistää Menopuria. Mielessäni lapsettomuushoidot kulminoituvat hormonien pistämiseen, ja nyt olen siinä vaiheessa. Tuntuu osittain jotenkin uskomattomalta. Homma sinänsä sujuu yhtä kätevästi kuin aikanaan siskontytön vaipanvaihto aluksi, eli ei ollenkaan kätevästi. Suurimman osan norjalaisesta mummonpissasta eristetystä tökötistä olen saanut ihon alle tuikattua, joskin olen murehtinut lasipulloon jääneitä tai ruiskun nenästä ilmaan roiskahtaneita nanomillilitroja, että onko niillä merkitystä, meneekö koko homma nyt myttyyn.

Ei tunnu fyysisesti kovinkaan erityiseltä, ehkä on vähän turvonnut olo mutta normaalien kiertotuntemusten rajoissa. Perjantaiaamuna taas ultraääneen kurkistamaan mikä on munakennojen tilanne. En tiedä voiko lääkäri laittaa nusukieltoon jos siellä kypsyykin liikaa munasoluja? Mies pelkää viitosia.

Positiivinen kokemus - kystapunktio

Arkeni rytmiin kuuluu nykyään olennaisena osana paikallisjunan odottaminen kirpeässä aamussa ja gynekologinen ultraääni. Samoissa merkeissä alkoi tämäkin viikko. Vaikka olisin voinut vannoa eilen tunteneeni kystan puhjenneen oikeasta munasarjasta (ja luoja tietää että yritin katalysoida sitä kaikella mahdollisella paitsi tasajalkaa hyppimisellä, tietäen ettei oikeasti ole mitään mitä voisin asian eteen tehdä...) siellä se koko komeudessaan pojotti. Sen sijaan että sukkahousut kädessä myttyyn puristettuna kävelin alistuneena toimenpidehuoneeseen olisi mieli tehnyt karata klinikalta ja jättää mies selittämään tilannetta lääkärille.

Mies siis tuli mukaan pitelemään kädestä. Sanoin lääkärille, että jännittää. Lääkäri vain kysyi, että jännitänkö verikokeen ottamista? "Tämä ei ole sen kummempaa."

Eikä se ollut!!! Hädin tuskin tunsin, kun neula meni perille. Hieman jotain etäisen ikävää tuntemusta tuli siitä, kun neula otettiin pois. Lääkärin mentyä takaisin vastaanottohuoneeseen hoitaja esitteli saalista (parikymmentä milliä nestettä), mies pyöritteli silmiään.

Lääkäri suositteli välttämään Kaiken Maailman Palstojen lukemista. Ne ovat (ne ovat!) pullollaan kauhutarinoita. Lääkärin arvion mukaan jotkut jopa viivyttelevät tutkimuksiin ja hoitoihin hakeutumista (tai jättävät tulematta), koska tarinoita luettuaan pelkäävät niin paljon. En edes väitä, että kaikilla kaikki toimenpiteet menevät sujuvasti ja kivuttomasti (ei itsellänikään ole mennyt). Väitän kuitenkin, että kaikilla ei tutkimuspöydällä roisku veri ja kyyneleet. Tasapuolisuuden nimissä olisi kiva lukea niitäkin tarinoita enemmän.

Tiesittekö muuten, että lääkäri näkee piparin kautta pulssinne? 129 oli itsellä mittarissa tänään!

Lapsettomien lauantai

Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Ennen tätä vuotta en ollut kuullutkaan koko päivästä, ja sitä kuitenkin on vietetty vajaat 20 vuotta.

Kuka on lapseton? Sosiaalisesti ja demografisesti olen lapseton - minulla ja meillä ei ole lapsia. Kärsinkö lapsettomuudesta lääketieteellisesti nyt, kun olemme yrittäneet hankkia lapsia, mutta tuloksetta? Vai koskeeko lapsettomuuden diagnoosi minua sitten, kun olemme yrittäneet ja vielä yrittäneet, ja (jos) alkaa näyttää selvältä, että lasta ei todellakaan tule? Laitanko itse mielessäni meidät sinne lapsettomien parien lokeroon jo nyt, vai pidänkö toiveikkaan tulokulman enkä ajattele meitä vielä lapsettomina - hoidot kun ovat hyvässä vauhdissa ja lääkäri vaikuttaa täysin optimistiselta?


************************

Tiedote 26.4.2012, julkaisuvapaa heti

Lapsettomien lauantaita vietetään 12.5.2012

Päivää on vietetty vuodesta 1994 lähtien. Simpukka-viikko järjestetään viidennen kerran. Viikon aikana on 12 tilaisuutta kahdeksalla eri paikkakunnalla. Teemapäivää viettämällä Lapsettomien yhdistys Simpukka ry haluaa muistuttaa, että vanhemmuus ei ole kaikille itsestään selvää ja ettei lapsiperhe ole ainoa perhemuoto.

Hedelmöityshoitojen aikainen tuki riittämätöntä

Joka viides pariskunta kohtaa tahattoman lapsettomuuden – sen, ettei toivottu raskaus ala vuoden kuluessa. Tulevaisuudessa lapsettomuuden arvellaan yleistyvän. Lapsettomuus koskettaa sekä miestä että naista. Tahattomasti lapsettomia voivat hedelmällisyyshäiriöisten lisäksi olla elämäntilannelapsettomat kuten sinkut tai ne, jotka joutuvat tahtomattaan siirtämään lapsitoivetta. On myös pariskuntia, joissa toinen toivoisi lasta ja toinen ei.

Tahaton lapsettomuus on psykososiaalinen ongelma, jota hoidetaan lääketieteen keinoin. Hedelmöityshoidoilla pystytään usein auttamaan raskauden alkuunsaamisessa, mutta ei lapsettomuuskokemuksesta selviämisessä. Hedelmöityshoitoja saaneista naisista 33 prosenttia ei ole saanut minkäänlaista psykologista tukea. 22 prosenttia oli saanut riittämätöntä tukea ja vain 45 % koki saaneensa riittävästi tukea, ilmenee Anna-Niina Yli-Kuhan väitöstutkimuksesta.

– Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene on ottanut kantaa, että hoitoon hakeutuville tulisi tarjota nykyistä enemmän tukea hoidon ja raskauden aikana ja myös tuen laatuun ja ammatillisuuteen tulisi kiinnittää huomiota, kertoo Simpukan puheenjohtaja Satu Taiveaho. – Toki Simpukka-yhdistyksen vertaistukijat tekevät erittäin arvokasta vapaaehtoistyötä, mutta vertaistuki ei yksin riitä. Hedelmöityshoitoihin olisi aina liitettävä mukaan myös ammattimainen psykososiaalinen tuki, Taiveaho summaa.

Ei kenenkään äiti – kertomuksia lapsettomuudesta

Lapsettomuudesta vaietaan usein. Simpukka-viikolla julkaistavassa Ei kenenkään äiti -kirjassa 15 rohkeaa naista ja miestä kertoo lapsettomuuskokemuksistaan. Kirja päästää kurkistamaan lapsettomien maailmaan: miltä tuntuu syntyä ilman kohtua, elää sinkkuna lasta toivoen, kokea toistuvia keskenmenoja, miettiä itsemurhaa, tulla adoptiovanhemmaksi tai päätyä elämään kaksin.
Kirjan on kustantanut Atena ja toimittanut Hanna Parviainen. Kirjan kirjoittajat ovat tavattavissa julkaisutilaisuudessa 8.5. Helsingissä sekä Lapsettomien lauantaina 12.5. Helsingissä ja Jyväskylässä.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Anne Lindfors, 040 1817 911, anne.lindfors@simpukka.info
Puheenjohtaja Satu Taiveaho, 040 5818105, satu.taiveaho@simpukka.info

www.simpukka.info

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on vuonna 1988 perustettu, Suomen ainoa tahattomasti lapsettomien kokemusasiantuntijayhdistys. Valtakunnallisella yhdistyksellä on 1600 jäsentä.
Vuonna 2012 teemana on Lapsettomana yhteiskunnassa.

Steel Follicles

Sitten kun lopetan - oikeasti, ei leikisti kuten viime syksyksi - tämän powerpointin ja excelin pusertamisen perustan räkäpunkkia soittavan tyttöbändin, sen nimi tulee olemaan Steel Follicles. Eli lapsettomuudellamme taitaa toistaiseksi olla syy tai ainakin välitilinpäätös - minulla on teräksiset munarakkulat. Kierto menee muuten ihan ok, mutta nyt tarkkailujaksolla (ja viime syksynä todistetusti ainakin kerran) munarakkula ei vain puhkea. Olen aina luullut että minulla on polykystiset munasarjat, mutta ne ovatkin monokystiset; en tiedä onko sellaista diagnoosia mutta tämä on kohtalon ivaa.

Olen ollut siinä käsityksessä, että perinteinen polku näissä hommissa kulkee pikkuhiljaa muutaman inseminaatiokierroksen jälkeen koeputkihedelmöitykseen, mutta meidän tapauksessamme siirrytään suoraan liigaan, HC-osastolle: koska munarakkulat eivät pallukoistaan pääse pihalle, ne otetaan sieltä pihalle.

(Kävin pari kauhukokemusta jo lukemassa munasolujen keräämisestä, taisi se aukiolotutkimus olla aivan piknikkiä verrattuna munasolujen korjuuseen. Mutta, yritän tässä vaiheessa olla murehtimatta sitä.)

Olen hienoisessa ällistyksen tilassa koko asiasta. Varmastikin olin salaa toivonut, että sinne asti tällä hoitopolulla ei koskaan tarvitsisi mennä.

Lääkäri tuntuu etenevän tässä vaiheessa kuin juna, raskaus tähtäimessä. Ensitapaamisella (jossa mies oli mukana) sovittiin hänen ehdotuksestaan, että ensin tutkitaan kummankin tilanne, sitten tarkkaillaan meikäläisen kiertoa, ja sitten keskustellaan yhdessä kuinka edetään. Sen jälkeen ei ole tullutkaan minkäänlaista "tämä-ja-tämä on nyt tilanne, miten haluatte edetä?" -vaihetta, vaan ultraääniaikaa seuraa ultraääniaika, hormonikoetta hormonikoe, ja maanantaista lähtien ruvetaan piikittämään tavaraa mahamakkaraan ja kultivoimaan munasoluja. Onko oletus, että ilman muuta kaikille osapuolille - esim. töiden ja reissujen osalta, ja jo periaatepäätöksen osalta herranjumala, tässä on uudesta ihmiselämästä ja olemassaolevien myllertämisestä kysymys - sopii, että kesäkuussa täräytetään nahkayksiöön asukas (ainakin yritetään)???? Tulinko helmikuussa antaneeksi klinikalle luottokorttini numeron, ja sain vastineeksi rannekkeen jolla nyt pääsen todellakin kaikkiin laitteisiin?

Elämäsi paras päätös?

Facebook, Facebook, ja sen kohdennetut mainokset:

Jepjep.

Harkitsen asiaa sitten, kun (olisiko pitänyt kirjottaa jos?) pääsee itse tästä lapsettomat-kategoriasta muualle.

Kehollinen kaimani Christina Hendricks

Tässä alkaa kehittyä ekspertiksi (lue: pakkomielteiseksi) vartalonsa tuntemuksien kuulostelussa ja analysoinnissa. Ovulaation aikaan ja sen jälkeen pidätän hengitystä joka kerta kun alavatsalla tuntuu jotain, tai vaikka ei tunnukaan. Pääasiassa yritän olla ajattelematta koko asiaa, mutta tällä viikolla, maanantaisen Pregnyl-piikin jälkeen odottamalla odotin, että hoksaanko ovulaation. Vastaavanlaisia tunto(harho)ja on sitten ollut ilmassa pitkin viikkoa vaikka ei kai enää edes pitäisi, joten ehkäpä kuvittelen koko jutun (tai ainakin puolet).

Yritän saada itseni keskittymään työntekoon ja kaikkeen muuhun jotten ajattelisi tätä projektia ja stressaisin asiasta mahdollisimman vähän. Jälleen en ole kartalla siitä mikä kierron päivä on, joten osittain kai olen onnistunut? Maanantaina pitänee laskea sekin kohdilleen, koska olen menossa progesteronitestiin ja ultraääneen tsekkaamaan, onko Pregnyl tepsinyt ja mitä kuuluu munasarjoille.

Ihme kyllä sitä näköjään alkaa turtua siihen jatkuvaan tutkimuspöydälle kiipeämiseen. Alakerta paljaaksi, rapisevan paperin päälle, valot pois, sondi pelipaikoille. Ja nyt kun mietin, lääkäri kertoilee tilanteesta aina täsmälleen samaan, viipyilevään tyyliinsä riippumatta siitä, mitä siellä näkyy. Mieluummin itse katson Mad Meniä teräväpiirtona rekka-auton kokoisesta telkkarista kuin arvailen rakeisesta ruudusta oman kohtuni limakalvon millimetrimääriä.

Ilmeisestikin Pregnylistä johtuen rinnat ovat olleet tällä viikolla arat, ja ne tuntuvat suurilta.

Tästä tuli juuri sellainen postaus joita alunperin aioin välttää viimeiseen asti. Liikaa yksityiskohtia ja liikaa sanaa 'ovulaatio'. No, näitä olen viimepäivinä miettinyt, ja tässä sitä nyt on, Internetissä.