xatirB

Olin pari päivää siskon perheen luona. Ajelin siskon farmariautolla: joka kerta taustapeiliin katsoessa sieltä näkyi kaksi tyhjää lastenistuinta. Tuntui, että universumi kertakaikkiaan alleviivaa tilannetta.

Siskon nuorimmainen on juuri oppimaisillaan kävelemään. Keskimäärin kahdeksan askelta hän ottaa kerrallaan. Naamalle tulee aivan tietty "nyt aion kävellä" -hymy kun hän kömpii ensin huteraan seisoma-asentoon. Hoipunta päättyy kikatukseen ja syliin syöksymiseen. Kyllä meinasi rintaa raastaa.

Kuukautiset alkoivat tänään, ja jostain aivan käsittämättömästä syystä tunsin huojennusta. Siis huojennusta. Mitä helvettiä???

Käännekohtien päivä

Ei "projektissa" mutta muutoin elämässä.

Ensinnäkin, sain äidiltäni puhelun - hänen äitinsä oli löytynyt kuolleena. Emme olleet mummoni kanssa mitenkään erityisen läheisiä, mutta hän oli mukava ihminen, ja no, mummoni. Koen enimmäkseen helpotusta siksi, että hän kuoli äkillisesti kotiinsa, kunnioitettavassa iässä. Olen sitä toista ääripäätä tässä seurannut isänäitini tapauksessa, ja se on kyllä raastavaa: toinen mummoni on vanhainkodissa pahasti Alzheimerin taudin kourissa, vaikka fyysisesti onkin vielä hyvässä kunnossa. En juttele todellakaan usein vieraiden ihmisten kanssa, mutta tänään keskustelin eräässä kahvilassa pitkään 85-vuotiaan rouvan kanssa siitä, mitä on hyvä vanhuus.

Toisekseen, kävin allekirjoittamassa työsopimuksen uusista töistä. En ole voinut olla miettimättä sitä, että entä jos tulen raskaaksi ja vietän ison osan neljän kuukauden koeajastani oksentaen ja sairaslomalla... Ehkä se on vain toiveajattelua?

Tuli muuten kiire aamulla, harvoin (onneksi) epäonnistun aamutoimissani (tai oikeastaan heräämisen ajoituksessa) näin pahasti. Meikkasin Graviditaksen vessassa ja Sokoksen sovituskopissa loput. Kun en siis halunnut mennä sörnäisläisestä ojasta sohjon alta nousseen näköisenä allekirjoittamaan työsopimusta.

Voisin jaaritella tämänaamuisesta lääkärikäynnistä ja ovarioideni tilasta pitkät pätkät mutta jätän sen nyt väliin.

Miksei hymy hyydy?

Neljänä aamuna olen tuijottanut tuota hymyilevää naamaa ovulaatiotestin ikkunasta, yhä kasvavan epäuskon vallassa... Sain lääkäriltä ohjeen testata ovulaatiota kunnes saan negatiivisen tuloksen. Clearbluen testi kuulemma on hyvä, koska siinä ei ole tulkinnan varaa. Ensimmäisestä testipäivästä lähtien saan pelkkää positiivista, ja tänään sitten tein sen (virheen...), että surffailin siellä sun täällä etsimässä informaatiota useamman päivän LH-hormonipiikistä. Tähän asti olen luullut, että LH-piikki tulee yhtenä päivänä (siltä se kaikissa kaavioissa aina äkkisilmäyksellä näyttää), mutta lääkäri sanoi että joillakin testi näyttää positiivista kolmekin päivää peräkkäin.

Jotta tilanne menisi entistä sekavammaksi, en Sofin testeillä ole saanut ensimmäistäkään positiivista tulosta, kun olen siis koko ajan tässä rinnalla testannut niillä, vanhana tuttuna testimerkkinä.

Yksi mahdollinen selitys tuntuisi olevan, että kroppa yrittää saada munasolua vimmalla irti sieltä kolosestaan, mutta se ei irtoa, ja siksi LH-tasot pysyvät korkealla.

Koska ultrassa viime viikolla näkyi kummassakin munasarjassa hollilla olevia munarakkuloita, olen kohta aivan varma että olen ovuloinut peräkkäin kummastakin munasarjasta, siksi pitkä LH-piikki, ja siksipä kohta odotankin kaksosia. Jep.

Mitä raskautta yrittävät ja raskaana olevat tekivätkään ennen Ihmeellistä Internettiä? Varmaan käyttivät aikansa johonkin hyödylliseen ja/tai mukavampaan, stressasivat vähemmän, ja elivät elämäänsä.

Nyt täytyy keksiä jotakin muuta tekemistä ja ajattelemista. Kohta kävelen täällä ympyrää lämpömittari kainalossa.

Tunnetko Liisukan hei?

Puolitie kirjoitti blogissaan mielenkiintoisen pienen analyysin lastenohjelmien päähenkilöiden sukupuolijakaumasta. Sen lukeminen palautti jostain syystä mieleeni tämän oman taannoisen pohdintani suomalaisesta kansanluonteesta - vaikkakin menee aivan asian viereen sukupuolinäkökulman osalta, on samaa sarjaa tietynlaisen luutuneisuuden kanssa kuitenkin.

Omassa kotonani, siskontyttöni mummolassa, lauloin hänen kanssaan lastenlauluja vanhasta koulun laulukirjasta. Muiden muassa lauloimme tätä, omasta lapsuudestanikin tuttua kepeää rallia:

tunnetko Liisukan, hei
hän rantaan pyykkiä vei
vaan pyykki kuivunut ei
kun tuuli kaiken sen vei

Iloinen sävel, mutta mikä ankea tarina! Huomasin, että laulu on alunperin ruotsalainen, joten halusin lukea alkuperäisen sanoituksen tarkistaakseni, onko länsinaapurissa oltu aivan yhtä pessimistisissä tunnelmissa. Ei todellakaan. Ruotsalaiset laulavat Kalastajakujalla asuvasta Lotasta, jolla on söpö pieni ystävä, jonka kanssa kutsutaan tanssiin.


Känner du Lotta min vän
som bor i Fiskaregränd
hon har en söt liten vän
kom ska vi dansa  med den.

Suomen evankelisluterilainen kirkko tunnetusti on aina mönkinyt virsien tematiikassaan siellä, missä menee kaikkein huonoiten (perisynti painaa jo lähtöjään, ja kaikkialla on tuskaa, sielunvihollisen houkutuksia ja verikyyneleitä) mutta en ollut ajatellut sen ulottuneen maallisiinkin veisuihin, ja vieläpä lastenlauluihin.

Saadaanko tämä kantasuomalainen pessimismi edelleen äidinmaidosta? Takatalvikin tuli, väsyttää, ja tukka on huonosti.

Ehdonalainen

En aio kirjoittaa tässä siitä, miten lapsettomuus tuntuu tuomiolta, vaikka niin tietysti voisi ajatella. Sen sijaan huomasin eilen toden teolla, miten lapsen hankkimisen yrittäminen (huom. ei hankkiminen vaan hankkimisen yrittäminen) sitoo ihmistä kuten ehdonalainen sitoo ihmistä ehdonalaisen valvojaan (ainakin telkkarissa). Sitoo sekä aikaan (ovulaatio -> yhdyntöjä) että paikkaan (ovulaatio -> samalla paikkakunnalla puolison kanssa eikä kumpikaan esim. työmatkalla jotta voi olla yhdyntöjä) ja myöskin henkilöihin (luonnollisesti puoliso, myös laboratoriohenkilökunta ja hedelmällisyyslääkäri).

Kävin siis eilen ultrauttamassa alakertaani, ja munarakkuloitahan siellä möllötti kuten asiaan pitäisi kuulua. Siinä sitten keskusteltiin lääkärin kanssa ovulaation testaamisesta, ja kuten jo tiesinkin, seitsemäntenä päivänä ovulaation jälkeen täytyisi käydä sekä jälleen ultrattavana (tsekataan, että ovulaatio todella näyttää tapahtuneen) sekä verikokeessa (progesteroni, muistaakseni). "Siinähän on se pääsiäinen, että sattuuko se nyt sitten menemään ennen vai jälkeen pyhien - riippuu siitä sun ovulaatiosta." sanoi lääkäri. Voi helkkari, enhän ole edes maassa pääsiäisenä!

Viime keväästä lähtien olen luullut tottuneeni ainaiseen kalenterin syynäämiseen ja työmatkojen sumplimiseen, mutta nyt kun tutkimukset on aloitettu, tämä kalenterin menemistensä säätäminen on noussut ihan uudelle tasolle. Vähän päästä täytyy "ilmoittautua" joko miehelleen tai lääkärilleen.

Lääkärin suosituksesta ostin Clearblue-ovuulatiotestejä, ja aamulla siellä jo hymynaama möllötti. Mutta että oikeasti: järkyttävä mötikkä muovi- ja ongelmajätettä, ja vielä tuo hymynaama kaupanpäällisiksi... No joo, ovulaatio toki on iloinen asia. Pakkauksessakin oli optimistisesti vauvan kuva.



Normaalisti olen testannut Sofin testeillä, ja kun piruuttaan kokeilin niin vain haalean testiviivan sain tänään.

Lääkärin ohjeiden mukaan jatkan testaamista kunnes hymynaama ruudusta häviää. Ehdin siis joka tapauksessa käydä ultrassa ennen reissua. Which is nice.

Ich bin ein Berliner

Olisinkin... Siis ei, vaan blogini sai tunnustuksen -

Sen antoi Entä jos ei? -blogin Odotellen.

"Liebster tarkoittaa “rakkain” tai “rakastettu”, mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa."

Ja minullahan todellakin on alle 200 seuraajaa - hei vain, te kaikki kolme :)

Jemmaan tämän saamani tunnustuksen ja laitan sitä eteenpäin hieman myöhemmin. (Onko se tunnustuksen väärinkäyttöä? Olen bloginoviisi, sekä aktiivisen lukijan että kirjoittajan ominaisuudessa...)

Kiitos, Odotellen!

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen! 

Tasan eivät käy

Julkkisten vauvauutisia taas pukkaa. Vappu Pimiä, Kiinteistökuningatar Kaisa. Olen kateellinen siitä, miten joillakin nämä asiat vaikuttavat tapahtuvan kuin itsestään (tietenkään kaikkia taustoja en tiedä). Rakkaustarina, avioliitto, vauva. Ihanaa. En oikein muista olenko itse rehellisesti aiemmin olettanut, että raskaaksi tulemisen kanssa minulla ei olisi mitään ongelmia? Aivan kuin en edes olisi, koska lapsettomuus jostakin syystä ei täydellisenä järkytyksenä ja yllätyksenä tullut. Tietenkin salaa koko ajan oli toivonut, että tulosta syntyisi pian, kun yrittämään on alettu. Toisin kävi.

Kun ihmisten elämästä kerrotaan julkisuudessa (oli se sitten Satuhäät-sarjassa tv:ssä tai jossakin naistenlehdessä juttu jonkun pariskunnan elämäntaipaleesta ylipäätään) "esikoinen ilmoitti tulostaan" pian tai "morsian huomasikin yllätyksekseen olevansa raskaana". Ihmisillä ei tunnu olevan elämässä ollenkaan tätä raskaaksi tulemisen yrittämisen vaihetta. Tutun tuttu naureskeli, kun heillä kolmas lapsi sai alkunsa vasta kolmannesta kierrosta!

Naiset siirtyvät suoraan siihen vaiheeseen kun ollaan raskaana, ja mietitään elämää sitten, kun vauva on tullut maailmaan (kuten Kaisa Liskikin yllälinkatussa jutussa). Olin ystävättären kanssa keskustassa kahvilassa, ja viereisessä pöydässä istui ensimmäistä lastaan odottava noin kolmikymppinen nainen ystävättärensä kanssa. Kuuntelin keskustelua toisella korvalla ja hauskasti moni juttu liittyi numeroihin: vauvan synnyttyä nainen ei aikonut juuttua vauva-arkeen, vaan aikoi pitää kiinni tavastaan käydä ratsastamassa kuusi kertaa viikossa. Vauvalle oli myöskin mietitty nimeä - olivat sopineet miehensä kanssa, että kumpikin miettii viisi nimivaihtoehtoa.

Olen itsekin hyvä suunnittelemaan asioita etukäteen (liian hyvä - se on myös taakka ja yritän opetella siitä pois) ja mikäli tulen raskaaksi ajan varmasti sekä itseni että lähipiirin hulluuden partaalle vauva-arkea suunnitellessani. Se vain tuntuu nyt niin älyttömän kaukaiselta asialta enkä sitä pohdi. En ole vielä edes lähtötelineissä, kaikki on aivan auki. Edessä yhtä voimakkaana (tai himmenänä?) siintää sekä lapsiperheen että kahden aikuisen perheen tulevaisuus.

Huomenna lääkäri katsoo siintääkö munasarjoissani munarakkula vai ei.