Positiivinen kokemus - kystapunktio

Arkeni rytmiin kuuluu nykyään olennaisena osana paikallisjunan odottaminen kirpeässä aamussa ja gynekologinen ultraääni. Samoissa merkeissä alkoi tämäkin viikko. Vaikka olisin voinut vannoa eilen tunteneeni kystan puhjenneen oikeasta munasarjasta (ja luoja tietää että yritin katalysoida sitä kaikella mahdollisella paitsi tasajalkaa hyppimisellä, tietäen ettei oikeasti ole mitään mitä voisin asian eteen tehdä...) siellä se koko komeudessaan pojotti. Sen sijaan että sukkahousut kädessä myttyyn puristettuna kävelin alistuneena toimenpidehuoneeseen olisi mieli tehnyt karata klinikalta ja jättää mies selittämään tilannetta lääkärille.

Mies siis tuli mukaan pitelemään kädestä. Sanoin lääkärille, että jännittää. Lääkäri vain kysyi, että jännitänkö verikokeen ottamista? "Tämä ei ole sen kummempaa."

Eikä se ollut!!! Hädin tuskin tunsin, kun neula meni perille. Hieman jotain etäisen ikävää tuntemusta tuli siitä, kun neula otettiin pois. Lääkärin mentyä takaisin vastaanottohuoneeseen hoitaja esitteli saalista (parikymmentä milliä nestettä), mies pyöritteli silmiään.

Lääkäri suositteli välttämään Kaiken Maailman Palstojen lukemista. Ne ovat (ne ovat!) pullollaan kauhutarinoita. Lääkärin arvion mukaan jotkut jopa viivyttelevät tutkimuksiin ja hoitoihin hakeutumista (tai jättävät tulematta), koska tarinoita luettuaan pelkäävät niin paljon. En edes väitä, että kaikilla kaikki toimenpiteet menevät sujuvasti ja kivuttomasti (ei itsellänikään ole mennyt). Väitän kuitenkin, että kaikilla ei tutkimuspöydällä roisku veri ja kyyneleet. Tasapuolisuuden nimissä olisi kiva lukea niitäkin tarinoita enemmän.

Tiesittekö muuten, että lääkäri näkee piparin kautta pulssinne? 129 oli itsellä mittarissa tänään!

Huono viineri ja muita ensimmäisen maailman ongelmia

On tehtävä johtopäätös, että kyllä tässä on aika hyväosainen ja onnellinen ja kaikki oikeastaan on hyvin. Olimme ystävien kanssa lounaalla ja ruokapöydän yli keskustellessamme teemaksi muodostui "First World Problems", eli ongelmat, jotka eivät oikeasti ole ongelmia, esimerkiksi:

- sen kerran kun syöt viinerin, se onkin huono tai maistuu muuten vain pahalle
- autosi konepellillä on linnunkakkaa
- saat surkean huonoa kahvia kauppatorilta ja aamusi menee sen takia pilalle
- kestohuulipunakaan ei pysy kun vetäiset lautasellisen penne arrabiataa

No niin, emme ole onnistuneet saamaan vielä lasta, mutta muuten kaikki on paremmin kuin hyvin. Perusasiat ovat kunnossa, and then some, aivan ilmeisestikin, kun tulee edes ottaneeksi seurassa esille jotakin yllämainitun kaltaista. "Joo tää on taas sarjassamme First World Problems, mutta eilen, kun..."

Olemme jokin aika sitten tehneet päätöksen kertoa suoraan lisääntymistilanteestamme, mikäli se jossakin yhteydessä luontevasti tulee puheeksi. En tarkoita, että järjestelmällisesti kaikille ystäville ja tuttaville ja työkavereille olisin julistamassa tilannetta, mutta jos lapsettomuusasiat tai vauva-asiat kohdallamme (taikka ihmetys siitä ettei jälkikasvua ole) nousevat esille. Tämä (lapsettomuustutkimukset ja mahdollisesti hoidot) on nyt meidän arkeamme, emmekä halua piilotella sitä. Toisaalta haluan tuoda esille sitä että kaikilla lapsensaanti ei tapahdu noin vain sormia napsauttamalla ja että toisenlaisiakin tarinoita on, ja toisaalta en halua kasata omaan elämääni ja parisuhteeni taakaksi mustaa mörköä jota täytyy salailla.

Pitäisi olla jo nukkumassa jotta jaksaa aamulla herätä aikaisin ja hankkiutua kahdeksaksi ultraääneen.

Ehdonalainen

En aio kirjoittaa tässä siitä, miten lapsettomuus tuntuu tuomiolta, vaikka niin tietysti voisi ajatella. Sen sijaan huomasin eilen toden teolla, miten lapsen hankkimisen yrittäminen (huom. ei hankkiminen vaan hankkimisen yrittäminen) sitoo ihmistä kuten ehdonalainen sitoo ihmistä ehdonalaisen valvojaan (ainakin telkkarissa). Sitoo sekä aikaan (ovulaatio -> yhdyntöjä) että paikkaan (ovulaatio -> samalla paikkakunnalla puolison kanssa eikä kumpikaan esim. työmatkalla jotta voi olla yhdyntöjä) ja myöskin henkilöihin (luonnollisesti puoliso, myös laboratoriohenkilökunta ja hedelmällisyyslääkäri).

Kävin siis eilen ultrauttamassa alakertaani, ja munarakkuloitahan siellä möllötti kuten asiaan pitäisi kuulua. Siinä sitten keskusteltiin lääkärin kanssa ovulaation testaamisesta, ja kuten jo tiesinkin, seitsemäntenä päivänä ovulaation jälkeen täytyisi käydä sekä jälleen ultrattavana (tsekataan, että ovulaatio todella näyttää tapahtuneen) sekä verikokeessa (progesteroni, muistaakseni). "Siinähän on se pääsiäinen, että sattuuko se nyt sitten menemään ennen vai jälkeen pyhien - riippuu siitä sun ovulaatiosta." sanoi lääkäri. Voi helkkari, enhän ole edes maassa pääsiäisenä!

Viime keväästä lähtien olen luullut tottuneeni ainaiseen kalenterin syynäämiseen ja työmatkojen sumplimiseen, mutta nyt kun tutkimukset on aloitettu, tämä kalenterin menemistensä säätäminen on noussut ihan uudelle tasolle. Vähän päästä täytyy "ilmoittautua" joko miehelleen tai lääkärilleen.

Lääkärin suosituksesta ostin Clearblue-ovuulatiotestejä, ja aamulla siellä jo hymynaama möllötti. Mutta että oikeasti: järkyttävä mötikkä muovi- ja ongelmajätettä, ja vielä tuo hymynaama kaupanpäällisiksi... No joo, ovulaatio toki on iloinen asia. Pakkauksessakin oli optimistisesti vauvan kuva.



Normaalisti olen testannut Sofin testeillä, ja kun piruuttaan kokeilin niin vain haalean testiviivan sain tänään.

Lääkärin ohjeiden mukaan jatkan testaamista kunnes hymynaama ruudusta häviää. Ehdin siis joka tapauksessa käydä ultrassa ennen reissua. Which is nice.