Munakennoelämä

Tasan eivät käy onnen ja aineenvaihdunnan lahjat. Siinä missä minä olen aina kamppaillut ylipainon kanssa ja joudun (olen aina joutunut, ja tulen aina joutumaan) kyttäämään mitä suuhuni pistän ja milloin, mieheni voi syödä vaikka kaksi banaanimunkkia päivässä ilman että tuntuu tai näkyy missään. Haukkasin äsken toisesta niistä.

Ilman päivittäisiä banaanimunkkejakin on alavatsaan kertynyt hyvä rehevä makkara pistää Menopuria. Mielessäni lapsettomuushoidot kulminoituvat hormonien pistämiseen, ja nyt olen siinä vaiheessa. Tuntuu osittain jotenkin uskomattomalta. Homma sinänsä sujuu yhtä kätevästi kuin aikanaan siskontytön vaipanvaihto aluksi, eli ei ollenkaan kätevästi. Suurimman osan norjalaisesta mummonpissasta eristetystä tökötistä olen saanut ihon alle tuikattua, joskin olen murehtinut lasipulloon jääneitä tai ruiskun nenästä ilmaan roiskahtaneita nanomillilitroja, että onko niillä merkitystä, meneekö koko homma nyt myttyyn.

Ei tunnu fyysisesti kovinkaan erityiseltä, ehkä on vähän turvonnut olo mutta normaalien kiertotuntemusten rajoissa. Perjantaiaamuna taas ultraääneen kurkistamaan mikä on munakennojen tilanne. En tiedä voiko lääkäri laittaa nusukieltoon jos siellä kypsyykin liikaa munasoluja? Mies pelkää viitosia.

Kehollinen kaimani Christina Hendricks

Tässä alkaa kehittyä ekspertiksi (lue: pakkomielteiseksi) vartalonsa tuntemuksien kuulostelussa ja analysoinnissa. Ovulaation aikaan ja sen jälkeen pidätän hengitystä joka kerta kun alavatsalla tuntuu jotain, tai vaikka ei tunnukaan. Pääasiassa yritän olla ajattelematta koko asiaa, mutta tällä viikolla, maanantaisen Pregnyl-piikin jälkeen odottamalla odotin, että hoksaanko ovulaation. Vastaavanlaisia tunto(harho)ja on sitten ollut ilmassa pitkin viikkoa vaikka ei kai enää edes pitäisi, joten ehkäpä kuvittelen koko jutun (tai ainakin puolet).

Yritän saada itseni keskittymään työntekoon ja kaikkeen muuhun jotten ajattelisi tätä projektia ja stressaisin asiasta mahdollisimman vähän. Jälleen en ole kartalla siitä mikä kierron päivä on, joten osittain kai olen onnistunut? Maanantaina pitänee laskea sekin kohdilleen, koska olen menossa progesteronitestiin ja ultraääneen tsekkaamaan, onko Pregnyl tepsinyt ja mitä kuuluu munasarjoille.

Ihme kyllä sitä näköjään alkaa turtua siihen jatkuvaan tutkimuspöydälle kiipeämiseen. Alakerta paljaaksi, rapisevan paperin päälle, valot pois, sondi pelipaikoille. Ja nyt kun mietin, lääkäri kertoilee tilanteesta aina täsmälleen samaan, viipyilevään tyyliinsä riippumatta siitä, mitä siellä näkyy. Mieluummin itse katson Mad Meniä teräväpiirtona rekka-auton kokoisesta telkkarista kuin arvailen rakeisesta ruudusta oman kohtuni limakalvon millimetrimääriä.

Ilmeisestikin Pregnylistä johtuen rinnat ovat olleet tällä viikolla arat, ja ne tuntuvat suurilta.

Tästä tuli juuri sellainen postaus joita alunperin aioin välttää viimeiseen asti. Liikaa yksityiskohtia ja liikaa sanaa 'ovulaatio'. No, näitä olen viimepäivinä miettinyt, ja tässä sitä nyt on, Internetissä.