Steel Follicles

Sitten kun lopetan - oikeasti, ei leikisti kuten viime syksyksi - tämän powerpointin ja excelin pusertamisen perustan räkäpunkkia soittavan tyttöbändin, sen nimi tulee olemaan Steel Follicles. Eli lapsettomuudellamme taitaa toistaiseksi olla syy tai ainakin välitilinpäätös - minulla on teräksiset munarakkulat. Kierto menee muuten ihan ok, mutta nyt tarkkailujaksolla (ja viime syksynä todistetusti ainakin kerran) munarakkula ei vain puhkea. Olen aina luullut että minulla on polykystiset munasarjat, mutta ne ovatkin monokystiset; en tiedä onko sellaista diagnoosia mutta tämä on kohtalon ivaa.

Olen ollut siinä käsityksessä, että perinteinen polku näissä hommissa kulkee pikkuhiljaa muutaman inseminaatiokierroksen jälkeen koeputkihedelmöitykseen, mutta meidän tapauksessamme siirrytään suoraan liigaan, HC-osastolle: koska munarakkulat eivät pallukoistaan pääse pihalle, ne otetaan sieltä pihalle.

(Kävin pari kauhukokemusta jo lukemassa munasolujen keräämisestä, taisi se aukiolotutkimus olla aivan piknikkiä verrattuna munasolujen korjuuseen. Mutta, yritän tässä vaiheessa olla murehtimatta sitä.)

Olen hienoisessa ällistyksen tilassa koko asiasta. Varmastikin olin salaa toivonut, että sinne asti tällä hoitopolulla ei koskaan tarvitsisi mennä.

Lääkäri tuntuu etenevän tässä vaiheessa kuin juna, raskaus tähtäimessä. Ensitapaamisella (jossa mies oli mukana) sovittiin hänen ehdotuksestaan, että ensin tutkitaan kummankin tilanne, sitten tarkkaillaan meikäläisen kiertoa, ja sitten keskustellaan yhdessä kuinka edetään. Sen jälkeen ei ole tullutkaan minkäänlaista "tämä-ja-tämä on nyt tilanne, miten haluatte edetä?" -vaihetta, vaan ultraääniaikaa seuraa ultraääniaika, hormonikoetta hormonikoe, ja maanantaista lähtien ruvetaan piikittämään tavaraa mahamakkaraan ja kultivoimaan munasoluja. Onko oletus, että ilman muuta kaikille osapuolille - esim. töiden ja reissujen osalta, ja jo periaatepäätöksen osalta herranjumala, tässä on uudesta ihmiselämästä ja olemassaolevien myllertämisestä kysymys - sopii, että kesäkuussa täräytetään nahkayksiöön asukas (ainakin yritetään)???? Tulinko helmikuussa antaneeksi klinikalle luottokorttini numeron, ja sain vastineeksi rannekkeen jolla nyt pääsen todellakin kaikkiin laitteisiin?

Projektin vaihe kaksi

Koska omillamme ei saada toivottua tulosta aikaiseksi (lue: pullaa uuniin), otetaan huomenna ensimmäinen askel kohti järeämpiä keinoja - aamuvarhain (todellakin, nimittäin klo 7.20) suunnistamme Graviditakseen lääkärin vastaanotolle. Vertailin Graviditasta, Väestöliittoa ja Felicitasta, ja puolisumealla logiikalla päädyin ensiksimainittuun. Se sitten sopi miehellekin, joten sinne siis.

En nyt ole aivan varma kuuluuko ensikäyntiin ultraäänitutkimus, mutta olen päättänyt, että ultratessaan lääkäri löytää yllätyksekseen kohdustani pienenpienen kuplan ja toteaa, että olenkin raskaana! Tätä väitettäni ei varsinaisesti tue minkään valtakunnan raskausoireet tai muut tuntemukset, olenpahan vain päättänyt näin.

Sain eilen illalla myöhään ystävältäni viestin, jossa hän kysyi (keskusteltuaan asiasta aikuisen tyttärensä kanssa) että haluanko lapsiperheen arjen. Kuulemma jotkut mainitsevat sen syyksi vapaaehtoiseen lapsettomuuteen - eivät halua lapsiperheen arkea.

Hyvä kysymys.

En ole koskaan ajatellut ideaalitilanteen olevan se, että olen kotona kahden vaippaikäisen kanssa, mies on työmatkalla, ja yksi kerrallaan (itsestäni alkaen) kaikki sairastuvat oksennustautiin. Ehkä se ei niin hehkeää ole sekään normaalimpi (?) tilanne, että väsyneenä työpäivän jälkeen hikikarpalot toppatakin sisällä valuen raahaan ruuhkaisessa ruokakaupassa nälkäänsä kiljuvia alamittaisia ja yritän kuumeisesti miettiä että mitä tänään laitetaan ruoaksi, ja ai niin, unohdin jo eilen illalla märät pyykit koneeseen.

Mitä nyt olen tuttavapiirin ja oman perheen kolmikymppisiä vanhempia seurannut, ei pikkulapsiperheen elämä ole mitään herkkua läheskään koko aikaa. Miksi sitten ihmiset hankkivat lapsia? Kai siinä on joku "gain" oltava sen "painin" lisäksi? Väitän, ettei itselläni todellakaan ole ruusunpunainen kuva lapsiperheen arjesta. Jotenkin olen asennoitunut niin, että jos ja kun niitä lapsia haluaa, on se savotta käytävä läpi ja sillä siisti.

"Jos haluis vittuilla ni sanois [...] et tervetuloa vaan murrosikä ;) "