Huono viineri ja muita ensimmäisen maailman ongelmia

On tehtävä johtopäätös, että kyllä tässä on aika hyväosainen ja onnellinen ja kaikki oikeastaan on hyvin. Olimme ystävien kanssa lounaalla ja ruokapöydän yli keskustellessamme teemaksi muodostui "First World Problems", eli ongelmat, jotka eivät oikeasti ole ongelmia, esimerkiksi:

- sen kerran kun syöt viinerin, se onkin huono tai maistuu muuten vain pahalle
- autosi konepellillä on linnunkakkaa
- saat surkean huonoa kahvia kauppatorilta ja aamusi menee sen takia pilalle
- kestohuulipunakaan ei pysy kun vetäiset lautasellisen penne arrabiataa

No niin, emme ole onnistuneet saamaan vielä lasta, mutta muuten kaikki on paremmin kuin hyvin. Perusasiat ovat kunnossa, and then some, aivan ilmeisestikin, kun tulee edes ottaneeksi seurassa esille jotakin yllämainitun kaltaista. "Joo tää on taas sarjassamme First World Problems, mutta eilen, kun..."

Olemme jokin aika sitten tehneet päätöksen kertoa suoraan lisääntymistilanteestamme, mikäli se jossakin yhteydessä luontevasti tulee puheeksi. En tarkoita, että järjestelmällisesti kaikille ystäville ja tuttaville ja työkavereille olisin julistamassa tilannetta, mutta jos lapsettomuusasiat tai vauva-asiat kohdallamme (taikka ihmetys siitä ettei jälkikasvua ole) nousevat esille. Tämä (lapsettomuustutkimukset ja mahdollisesti hoidot) on nyt meidän arkeamme, emmekä halua piilotella sitä. Toisaalta haluan tuoda esille sitä että kaikilla lapsensaanti ei tapahdu noin vain sormia napsauttamalla ja että toisenlaisiakin tarinoita on, ja toisaalta en halua kasata omaan elämääni ja parisuhteeni taakaksi mustaa mörköä jota täytyy salailla.

Pitäisi olla jo nukkumassa jotta jaksaa aamulla herätä aikaisin ja hankkiutua kahdeksaksi ultraääneen.

"Saa huutaa jos se auttaa."

Onpa taas töitä tekevällä muka kiire. Ja väsy. Ja täytyy totutella tähän Normaalien Ihmisten rytmiin, että sunnuntaita seuraa maanantai, ja se tarkoittaa uutta työviikkoa.

Selvisin aukiolotutkimuksesta hengissä. Meinasin kyllä juosta karkuun kun lääkäri johdatti oman vastaanottohuoneensa sijasta toimenpidehuoneeseen, joka minusta näytti leikkaussalilta, vereltä ja skalpellilta. Vielä kun paikalle tupsahti hoitaja olin aivan varma että hän on paikalla joko ojentelemassa lääkärille erinäisiä kidutusinstrumentteja, tai vaihtoehtoisesti pitelemässä minua väkivalloin makuullani tutkimuspöydällä.

Sanoin suoraan että minua (todella kivuliaasta kierukan asettamisesta johtuen) pelottaa tosi paljon, jonka jälkeen sekä hoitaja että lääkäri minua yhteen ääneen rauhoittelivat. Kuulemma varsinaista terävää kipua ei välttämättä pitäisi tuntua. Hoitaja myös sanoi, että hän tulee pitämään tarvittaessa kädestä. Ehdin ajatella että heh-heh, en sentään nyt kädestä pitäjää tarvitse, mutta hetkeä myöhemmin upotin kyllä kynteni hoitajan kämmenlihaan sen verran napakasti, että ensimmäisestä tuntemusaallosta selvittyäni rupesin hokemaan hänelle pahoitteluja.

En todellakaan kyennyt seuraamaan monitorista mitä tapahtuu, vaikka hoitaja niin suorastaan kehotti tekemään, tuijotin kattoon ja yritin olla kiemurtelematta ja puuskuttamatta ja vaikertamatta (kovin paljoa ainakaan).  Paineen tunnetta ja paskan marjat - kyllä minä sitä aivan rehelliseksi kivuksi sanoisin. Tuntui suoraan sanoen vittumaiselta, mutta en huutanut kurkku suorana kuten kierukanlaitossa tein.

Munanjohtimet olivat auki eikä mitään poikkeavaa näkynyt, eli seuraavaksi kytätään taas ovulatsioonia.

Olin koko loppupäivän aivan järkyttävän helpottunut ja hyväntuulinen. Ja kyllä, ostin töihin mennessä aika helkkarin ison latten.

"Knocked up 9 months ago"

Rumpali halusi ottaa tämän biisin bändin ohjelmistoon. Ja minähän lauloin. Pänni laulaa lapsenteosta, mutta lauloin silti.

Kaikki maailman ihmiset on kuulleet tuon viisun kiljoona kertaa ja samoin minä, mutta vasta nyt ajatuksella luin sen sanat. Hämärää meininkiä. Jätkä haluaa saattaa toisen naisen raskaaksi? Was?

Eli rumpalin vauvauutisia odotellessa.

Huomenna aamulla klo menen 9.00 munatorvien aukiolotutkimukseen. Jos sallin itseni juuttua ajattelemaan asiaa onnistun lietsomaan itseni aivan järkälemäiseen kauhupaniikkiin. En ole pitkään aikaan surffaillut ihmisten kokemuksia operaatiosta, en halua lukea enää yhtään "kipu oli niin kova että itkin" -tarinaa. Hormonikierukan laittaminen sattui helvetillisesti mutta vain lyhyen aikaa, pelkään että tuo toimitus sattuu helvetillisesti sen koko 15 minuuttia. Yritän ajatella että mieluummin tuohon kuin juurihoitoon. Mietin, että otanko iPodin mukaan että voin kuunnella jotain vain sen takia että saan muuta aistiärsykettä ja ajateltavaa, etten vain makaa siinä ketarat ojossa koko kroppa täydessä jännitystilassa ja odota milloin seuraavan kerran sattuu perkeleesti. Näin kun ei ole (vielä?) synnytyskivuista kokemusta niin ei osaa laittaa minkäänlaiseen skaalaan noita alakerran operointien tuskia...

Jos selviän toimenpiteestä yhtä sievästi kuin Odotellen omastaan ostan töihin mennessä itselleni maailman isoimman caffe latten.

"I would name her Rock 'n Roll."

Erään aikakauden loppu

Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin asian taustoista olen ollut nyt kymmenisen kuukautta vapaalla, oloneuvoksettarena, hengaillut. Viimeiset pari kuukautta olen ollut työttömänä työnhakijana, ja huomenna olen menossa sitten ensimmäistä päivää uusiin töihin. Olen nauttinut aivan kertakaikkisen täysin siemauksin tästä ajasta! Ehdin kypsähtää aika totaalisesti edellisiin töihini sekä edelliseen firmaan, ja tämä (tavallaan palkallinen) vapaa tuli kuin tilauksesta, ja olen nauttinut joka hetkestä. Kotona olosta, harrastamisesta, omaan ja miehen napaan tuijottamisesta. Samalla tajuan, että tämä on jotain semmoista joka ei toistu koskaan - jos saamme lapsen ei voi keskittyä vain aikuisten napoihin vaikka ei olisikaan töissä vaan äitiys-/hoitovapaalla, ja sitten joskus eläkkeellä (jos sinne asti selviää hengissä) ei ehkäpä ole tätä nuoruuden (?) energiaa nauttia vapaa-ajasta.

Heti alkajaisiksi pitää pyytää vapaata mummon hautajaisten takia. Ensimmäisellä työviikolla myös todennäköisesti joudun olemaan gynekologikäynnin takia poissa töistä. Saa nähdä mitä muita poissaoloja neljän kuukauden koeaikaan mahtuu - toivottavasti / toivottavasti ei raskauspahoinvoinnin takia?

Aamulla pitää muistaa soittaa kaksi puhelua. Lady Gagan Helsingin keikan liput tulevat myyntiin, ja toisekseen täytyy varata aika munatorvien aukiolotutkimukseen... Toista näistä tapauksista odotan suuremmalla innolla kuin toista, arvatkaa kumminka päin.

xatirB

Olin pari päivää siskon perheen luona. Ajelin siskon farmariautolla: joka kerta taustapeiliin katsoessa sieltä näkyi kaksi tyhjää lastenistuinta. Tuntui, että universumi kertakaikkiaan alleviivaa tilannetta.

Siskon nuorimmainen on juuri oppimaisillaan kävelemään. Keskimäärin kahdeksan askelta hän ottaa kerrallaan. Naamalle tulee aivan tietty "nyt aion kävellä" -hymy kun hän kömpii ensin huteraan seisoma-asentoon. Hoipunta päättyy kikatukseen ja syliin syöksymiseen. Kyllä meinasi rintaa raastaa.

Kuukautiset alkoivat tänään, ja jostain aivan käsittämättömästä syystä tunsin huojennusta. Siis huojennusta. Mitä helvettiä???

Käännekohtien päivä

Ei "projektissa" mutta muutoin elämässä.

Ensinnäkin, sain äidiltäni puhelun - hänen äitinsä oli löytynyt kuolleena. Emme olleet mummoni kanssa mitenkään erityisen läheisiä, mutta hän oli mukava ihminen, ja no, mummoni. Koen enimmäkseen helpotusta siksi, että hän kuoli äkillisesti kotiinsa, kunnioitettavassa iässä. Olen sitä toista ääripäätä tässä seurannut isänäitini tapauksessa, ja se on kyllä raastavaa: toinen mummoni on vanhainkodissa pahasti Alzheimerin taudin kourissa, vaikka fyysisesti onkin vielä hyvässä kunnossa. En juttele todellakaan usein vieraiden ihmisten kanssa, mutta tänään keskustelin eräässä kahvilassa pitkään 85-vuotiaan rouvan kanssa siitä, mitä on hyvä vanhuus.

Toisekseen, kävin allekirjoittamassa työsopimuksen uusista töistä. En ole voinut olla miettimättä sitä, että entä jos tulen raskaaksi ja vietän ison osan neljän kuukauden koeajastani oksentaen ja sairaslomalla... Ehkä se on vain toiveajattelua?

Tuli muuten kiire aamulla, harvoin (onneksi) epäonnistun aamutoimissani (tai oikeastaan heräämisen ajoituksessa) näin pahasti. Meikkasin Graviditaksen vessassa ja Sokoksen sovituskopissa loput. Kun en siis halunnut mennä sörnäisläisestä ojasta sohjon alta nousseen näköisenä allekirjoittamaan työsopimusta.

Voisin jaaritella tämänaamuisesta lääkärikäynnistä ja ovarioideni tilasta pitkät pätkät mutta jätän sen nyt väliin.

Miksei hymy hyydy?

Neljänä aamuna olen tuijottanut tuota hymyilevää naamaa ovulaatiotestin ikkunasta, yhä kasvavan epäuskon vallassa... Sain lääkäriltä ohjeen testata ovulaatiota kunnes saan negatiivisen tuloksen. Clearbluen testi kuulemma on hyvä, koska siinä ei ole tulkinnan varaa. Ensimmäisestä testipäivästä lähtien saan pelkkää positiivista, ja tänään sitten tein sen (virheen...), että surffailin siellä sun täällä etsimässä informaatiota useamman päivän LH-hormonipiikistä. Tähän asti olen luullut, että LH-piikki tulee yhtenä päivänä (siltä se kaikissa kaavioissa aina äkkisilmäyksellä näyttää), mutta lääkäri sanoi että joillakin testi näyttää positiivista kolmekin päivää peräkkäin.

Jotta tilanne menisi entistä sekavammaksi, en Sofin testeillä ole saanut ensimmäistäkään positiivista tulosta, kun olen siis koko ajan tässä rinnalla testannut niillä, vanhana tuttuna testimerkkinä.

Yksi mahdollinen selitys tuntuisi olevan, että kroppa yrittää saada munasolua vimmalla irti sieltä kolosestaan, mutta se ei irtoa, ja siksi LH-tasot pysyvät korkealla.

Koska ultrassa viime viikolla näkyi kummassakin munasarjassa hollilla olevia munarakkuloita, olen kohta aivan varma että olen ovuloinut peräkkäin kummastakin munasarjasta, siksi pitkä LH-piikki, ja siksipä kohta odotankin kaksosia. Jep.

Mitä raskautta yrittävät ja raskaana olevat tekivätkään ennen Ihmeellistä Internettiä? Varmaan käyttivät aikansa johonkin hyödylliseen ja/tai mukavampaan, stressasivat vähemmän, ja elivät elämäänsä.

Nyt täytyy keksiä jotakin muuta tekemistä ja ajattelemista. Kohta kävelen täällä ympyrää lämpömittari kainalossa.

Tunnetko Liisukan hei?

Puolitie kirjoitti blogissaan mielenkiintoisen pienen analyysin lastenohjelmien päähenkilöiden sukupuolijakaumasta. Sen lukeminen palautti jostain syystä mieleeni tämän oman taannoisen pohdintani suomalaisesta kansanluonteesta - vaikkakin menee aivan asian viereen sukupuolinäkökulman osalta, on samaa sarjaa tietynlaisen luutuneisuuden kanssa kuitenkin.

Omassa kotonani, siskontyttöni mummolassa, lauloin hänen kanssaan lastenlauluja vanhasta koulun laulukirjasta. Muiden muassa lauloimme tätä, omasta lapsuudestanikin tuttua kepeää rallia:

tunnetko Liisukan, hei
hän rantaan pyykkiä vei
vaan pyykki kuivunut ei
kun tuuli kaiken sen vei

Iloinen sävel, mutta mikä ankea tarina! Huomasin, että laulu on alunperin ruotsalainen, joten halusin lukea alkuperäisen sanoituksen tarkistaakseni, onko länsinaapurissa oltu aivan yhtä pessimistisissä tunnelmissa. Ei todellakaan. Ruotsalaiset laulavat Kalastajakujalla asuvasta Lotasta, jolla on söpö pieni ystävä, jonka kanssa kutsutaan tanssiin.


Känner du Lotta min vän
som bor i Fiskaregränd
hon har en söt liten vän
kom ska vi dansa  med den.

Suomen evankelisluterilainen kirkko tunnetusti on aina mönkinyt virsien tematiikassaan siellä, missä menee kaikkein huonoiten (perisynti painaa jo lähtöjään, ja kaikkialla on tuskaa, sielunvihollisen houkutuksia ja verikyyneleitä) mutta en ollut ajatellut sen ulottuneen maallisiinkin veisuihin, ja vieläpä lastenlauluihin.

Saadaanko tämä kantasuomalainen pessimismi edelleen äidinmaidosta? Takatalvikin tuli, väsyttää, ja tukka on huonosti.