xatirB

Olin pari päivää siskon perheen luona. Ajelin siskon farmariautolla: joka kerta taustapeiliin katsoessa sieltä näkyi kaksi tyhjää lastenistuinta. Tuntui, että universumi kertakaikkiaan alleviivaa tilannetta.

Siskon nuorimmainen on juuri oppimaisillaan kävelemään. Keskimäärin kahdeksan askelta hän ottaa kerrallaan. Naamalle tulee aivan tietty "nyt aion kävellä" -hymy kun hän kömpii ensin huteraan seisoma-asentoon. Hoipunta päättyy kikatukseen ja syliin syöksymiseen. Kyllä meinasi rintaa raastaa.

Kuukautiset alkoivat tänään, ja jostain aivan käsittämättömästä syystä tunsin huojennusta. Siis huojennusta. Mitä helvettiä???

Ehdonalainen

En aio kirjoittaa tässä siitä, miten lapsettomuus tuntuu tuomiolta, vaikka niin tietysti voisi ajatella. Sen sijaan huomasin eilen toden teolla, miten lapsen hankkimisen yrittäminen (huom. ei hankkiminen vaan hankkimisen yrittäminen) sitoo ihmistä kuten ehdonalainen sitoo ihmistä ehdonalaisen valvojaan (ainakin telkkarissa). Sitoo sekä aikaan (ovulaatio -> yhdyntöjä) että paikkaan (ovulaatio -> samalla paikkakunnalla puolison kanssa eikä kumpikaan esim. työmatkalla jotta voi olla yhdyntöjä) ja myöskin henkilöihin (luonnollisesti puoliso, myös laboratoriohenkilökunta ja hedelmällisyyslääkäri).

Kävin siis eilen ultrauttamassa alakertaani, ja munarakkuloitahan siellä möllötti kuten asiaan pitäisi kuulua. Siinä sitten keskusteltiin lääkärin kanssa ovulaation testaamisesta, ja kuten jo tiesinkin, seitsemäntenä päivänä ovulaation jälkeen täytyisi käydä sekä jälleen ultrattavana (tsekataan, että ovulaatio todella näyttää tapahtuneen) sekä verikokeessa (progesteroni, muistaakseni). "Siinähän on se pääsiäinen, että sattuuko se nyt sitten menemään ennen vai jälkeen pyhien - riippuu siitä sun ovulaatiosta." sanoi lääkäri. Voi helkkari, enhän ole edes maassa pääsiäisenä!

Viime keväästä lähtien olen luullut tottuneeni ainaiseen kalenterin syynäämiseen ja työmatkojen sumplimiseen, mutta nyt kun tutkimukset on aloitettu, tämä kalenterin menemistensä säätäminen on noussut ihan uudelle tasolle. Vähän päästä täytyy "ilmoittautua" joko miehelleen tai lääkärilleen.

Lääkärin suosituksesta ostin Clearblue-ovuulatiotestejä, ja aamulla siellä jo hymynaama möllötti. Mutta että oikeasti: järkyttävä mötikkä muovi- ja ongelmajätettä, ja vielä tuo hymynaama kaupanpäällisiksi... No joo, ovulaatio toki on iloinen asia. Pakkauksessakin oli optimistisesti vauvan kuva.



Normaalisti olen testannut Sofin testeillä, ja kun piruuttaan kokeilin niin vain haalean testiviivan sain tänään.

Lääkärin ohjeiden mukaan jatkan testaamista kunnes hymynaama ruudusta häviää. Ehdin siis joka tapauksessa käydä ultrassa ennen reissua. Which is nice.

Mitä ajattelin kun sulatin pakastinta

Luettuani edellisen kirjoitukseni huomasin heti, ettei minulla ole mitään uutta sanottavaa. Laskuri tikittää tuossa oikealla (pitäisiköhän poistaa se?) - ei tärpännyt hormoniboostillakaan.

En ole seurannut mutta oletan, että joka toinen lasta toivovan blogi on hiljattain viitannut venäläisiin vauvanpalautuslaatikoihin. Jätän siksi ilmiselvän taivastelematta.

Mitä ajattelin kun sulatin pakastinta? Että joskus isona kirjoitan kirjan siitä mitä voi tehdä kun odottelee pakastimen sulamista.

Marras

Ei ole enää marras- vaan tammikuu. Keho kuitenkin edelleen on marras, maho, telakalla, hibernoi.

Kaiken liikenevän aikansa (ja nyt sitä on) saa menemään kalenterin tutkimiseen, päivien ja kiertonsa laskemiseen, kehontuntemusten tarkkailuun ja kuulosteluun, puhumattakaan vauvafoorumeilla surffailusta (joskin jälkimmäistä olen yrittänyt lähinnä vältellä).

Jostain syystä voin hyvin usein pahoin, siis olen huonovointinen, ilman että sillä on (näköjään) raskauden kanssa mitään tekemistä.

En muista teinkö aikanaan periaatepäätöksen pysyä tässä blogissa yksityiskohtaisista taudin- ja muista kuvista kaukana, sekä ravintolisien ja vitamiinien ja lääkkeiden listaamisita, mutta mainittakoon sen verran, että reilu kuukausi sitten sain gynekologilta Teroluteja VAIHDEVUOSIOIREIDEN HOITOON (työterveyslääkärikäyntiin liittyvästä erikoislääkärin konsultaatiosta oli kyse, joten jotain kai siihen piti laittaa vaikka lääkärille suoraan kerroin, että yritämme lasta).

Eli kymmenen kuukauden luomulapsenteon jälkeen olemme medikalisaation polulla - "Teroja" (olen huvittuneena, hämmästyneenä ja joskus epätietoisuuteen jääneenä lukenut foorumikeskusteluja ja kokonaista omaa sanastoaan joka tähän lapsentekoasiaan näköjään liittyy) on jäljellä vielä kahdeksi kierroksi.

Kuukauden päästä voin (saan? joudun?) tituleeraamaan meitä lapsettomuudesta kärsiviksi.