Save the drama for your mama

Tuollainen t-paita käveli tänään naapurikauppakeskuksessa vastaan. Tai oikeammin hoikka varhaisteinipoika t-paidan sisällä. Paita päällään. Niin. 

Ultrassa näkyi yksi follikkeli vasemmalla puolella, oikealla ei mitään mainittavaa. Meinasin olla pettynyt (olin odottanut vähintään tiuta kummallekin puolelle), mutta lääkäri oli eleettömään tapaansa ilmeisesti ihan tyytyväinen tilanteeseen. Huomisesta alkaen sitten kuulemma tositoimiin.

Illalla sitten suorin apteekkiin ostamaan Pregnyliä sen ainokaisen munasolun irrotusta varten, mutta sitäpä ei ollutkaan apteekin hyllyssä, eikä toimittajallakaan kuulemma kahteen viikkoon. Tuijotin farmaseuttia, en epäuskoisena koska olin netistä lukenut Pregnylin toimitusvaikeuksista (tosin tämän muistin vasta siinä tiskillä), mutta muutoin neuvottomana. Farmaseutti sitten aikoi soittaa lähellä olevaan toiseen apteekkiin (eri ketjuakin käsittääkseni), ja siinä odotellessani ehdin jo miettiä että lähdenkö kaahaamaan ydinkeskustaan Pregnylin perässä, vai soittelenko ensin sinne ja tänne ja tuonne ja yritän paikallistaa kallisarvoiset ampullit... Naapurissa oli kolme annosta, joista kaksi oli varattu jo, ja kolmannen farmaseutti pyysi varaamaan minulle. Kiittelin lähtiessäni vuolaasti päiväni ja kiertoni pelastamisesta. Hienoa, että tuollaista asiakaspalvelua saa nyky-Suomessa. Hienoa että tuollaisia ihmisiä on. Hän olisi voinut vain kohauttaa olkiaan, nostaa silmälasejaan ja todeta, että _ei ole_.

Kädet täristen sitten pistin ja varoin loiskuttamasta liuosta ympäri keittiötä.

Ei ollut tylsä tämäkään tiistai.

Munakennoelämä

Tasan eivät käy onnen ja aineenvaihdunnan lahjat. Siinä missä minä olen aina kamppaillut ylipainon kanssa ja joudun (olen aina joutunut, ja tulen aina joutumaan) kyttäämään mitä suuhuni pistän ja milloin, mieheni voi syödä vaikka kaksi banaanimunkkia päivässä ilman että tuntuu tai näkyy missään. Haukkasin äsken toisesta niistä.

Ilman päivittäisiä banaanimunkkejakin on alavatsaan kertynyt hyvä rehevä makkara pistää Menopuria. Mielessäni lapsettomuushoidot kulminoituvat hormonien pistämiseen, ja nyt olen siinä vaiheessa. Tuntuu osittain jotenkin uskomattomalta. Homma sinänsä sujuu yhtä kätevästi kuin aikanaan siskontytön vaipanvaihto aluksi, eli ei ollenkaan kätevästi. Suurimman osan norjalaisesta mummonpissasta eristetystä tökötistä olen saanut ihon alle tuikattua, joskin olen murehtinut lasipulloon jääneitä tai ruiskun nenästä ilmaan roiskahtaneita nanomillilitroja, että onko niillä merkitystä, meneekö koko homma nyt myttyyn.

Ei tunnu fyysisesti kovinkaan erityiseltä, ehkä on vähän turvonnut olo mutta normaalien kiertotuntemusten rajoissa. Perjantaiaamuna taas ultraääneen kurkistamaan mikä on munakennojen tilanne. En tiedä voiko lääkäri laittaa nusukieltoon jos siellä kypsyykin liikaa munasoluja? Mies pelkää viitosia.

Marras

Ei ole enää marras- vaan tammikuu. Keho kuitenkin edelleen on marras, maho, telakalla, hibernoi.

Kaiken liikenevän aikansa (ja nyt sitä on) saa menemään kalenterin tutkimiseen, päivien ja kiertonsa laskemiseen, kehontuntemusten tarkkailuun ja kuulosteluun, puhumattakaan vauvafoorumeilla surffailusta (joskin jälkimmäistä olen yrittänyt lähinnä vältellä).

Jostain syystä voin hyvin usein pahoin, siis olen huonovointinen, ilman että sillä on (näköjään) raskauden kanssa mitään tekemistä.

En muista teinkö aikanaan periaatepäätöksen pysyä tässä blogissa yksityiskohtaisista taudin- ja muista kuvista kaukana, sekä ravintolisien ja vitamiinien ja lääkkeiden listaamisita, mutta mainittakoon sen verran, että reilu kuukausi sitten sain gynekologilta Teroluteja VAIHDEVUOSIOIREIDEN HOITOON (työterveyslääkärikäyntiin liittyvästä erikoislääkärin konsultaatiosta oli kyse, joten jotain kai siihen piti laittaa vaikka lääkärille suoraan kerroin, että yritämme lasta).

Eli kymmenen kuukauden luomulapsenteon jälkeen olemme medikalisaation polulla - "Teroja" (olen huvittuneena, hämmästyneenä ja joskus epätietoisuuteen jääneenä lukenut foorumikeskusteluja ja kokonaista omaa sanastoaan joka tähän lapsentekoasiaan näköjään liittyy) on jäljellä vielä kahdeksi kierroksi.

Kuukauden päästä voin (saan? joudun?) tituleeraamaan meitä lapsettomuudesta kärsiviksi.