perjantai 11. toukokuuta 2012

Steel Follicles

Sitten kun lopetan - oikeasti, ei leikisti kuten viime syksyksi - tämän powerpointin ja excelin pusertamisen perustan räkäpunkkia soittavan tyttöbändin, sen nimi tulee olemaan Steel Follicles. Eli lapsettomuudellamme taitaa toistaiseksi olla syy tai ainakin välitilinpäätös - minulla on teräksiset munarakkulat. Kierto menee muuten ihan ok, mutta nyt tarkkailujaksolla (ja viime syksynä todistetusti ainakin kerran) munarakkula ei vain puhkea. Olen aina luullut että minulla on polykystiset munasarjat, mutta ne ovatkin monokystiset; en tiedä onko sellaista diagnoosia mutta tämä on kohtalon ivaa.

Olen ollut siinä käsityksessä, että perinteinen polku näissä hommissa kulkee pikkuhiljaa muutaman inseminaatiokierroksen jälkeen koeputkihedelmöitykseen, mutta meidän tapauksessamme siirrytään suoraan liigaan, HC-osastolle: koska munarakkulat eivät pallukoistaan pääse pihalle, ne otetaan sieltä pihalle.

(Kävin pari kauhukokemusta jo lukemassa munasolujen keräämisestä, taisi se aukiolotutkimus olla aivan piknikkiä verrattuna munasolujen korjuuseen. Mutta, yritän tässä vaiheessa olla murehtimatta sitä.)

Olen hienoisessa ällistyksen tilassa koko asiasta. Varmastikin olin salaa toivonut, että sinne asti tällä hoitopolulla ei koskaan tarvitsisi mennä.

Lääkäri tuntuu etenevän tässä vaiheessa kuin juna, raskaus tähtäimessä. Ensitapaamisella (jossa mies oli mukana) sovittiin hänen ehdotuksestaan, että ensin tutkitaan kummankin tilanne, sitten tarkkaillaan meikäläisen kiertoa, ja sitten keskustellaan yhdessä kuinka edetään. Sen jälkeen ei ole tullutkaan minkäänlaista "tämä-ja-tämä on nyt tilanne, miten haluatte edetä?" -vaihetta, vaan ultraääniaikaa seuraa ultraääniaika, hormonikoetta hormonikoe, ja maanantaista lähtien ruvetaan piikittämään tavaraa mahamakkaraan ja kultivoimaan munasoluja. Onko oletus, että ilman muuta kaikille osapuolille - esim. töiden ja reissujen osalta, ja jo periaatepäätöksen osalta herranjumala, tässä on uudesta ihmiselämästä ja olemassaolevien myllertämisestä kysymys - sopii, että kesäkuussa täräytetään nahkayksiöön asukas (ainakin yritetään)???? Tulinko helmikuussa antaneeksi klinikalle luottokorttini numeron, ja sain vastineeksi rannekkeen jolla nyt pääsen todellakin kaikkiin laitteisiin?

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Elämäsi paras päätös?

Facebook, Facebook, ja sen kohdennetut mainokset:


Jepjep.

Harkitsen asiaa sitten, kun (olisiko pitänyt kirjottaa jos?) pääsee itse tästä lapsettomat-kategoriasta muualle.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Kehollinen kaimani Christina Hendricks

Tässä alkaa kehittyä ekspertiksi (lue: pakkomielteiseksi) vartalonsa tuntemuksien kuulostelussa ja analysoinnissa. Ovulaation aikaan ja sen jälkeen pidätän hengitystä joka kerta kun alavatsalla tuntuu jotain, tai vaikka ei tunnukaan. Pääasiassa yritän olla ajattelematta koko asiaa, mutta tällä viikolla, maanantaisen Pregnyl-piikin jälkeen odottamalla odotin, että hoksaanko ovulaation. Vastaavanlaisia tunto(harho)ja on sitten ollut ilmassa pitkin viikkoa vaikka ei kai enää edes pitäisi, joten ehkäpä kuvittelen koko jutun (tai ainakin puolet).

Yritän saada itseni keskittymään työntekoon ja kaikkeen muuhun jotten ajattelisi tätä projektia ja stressaisin asiasta mahdollisimman vähän. Jälleen en ole kartalla siitä mikä kierron päivä on, joten osittain kai olen onnistunut? Maanantaina pitänee laskea sekin kohdilleen, koska olen menossa progesteronitestiin ja ultraääneen tsekkaamaan, onko Pregnyl tepsinyt ja mitä kuuluu munasarjoille.

Ihme kyllä sitä näköjään alkaa turtua siihen jatkuvaan tutkimuspöydälle kiipeämiseen. Alakerta paljaaksi, rapisevan paperin päälle, valot pois, sondi pelipaikoille. Ja nyt kun mietin, lääkäri kertoilee tilanteesta aina täsmälleen samaan, viipyilevään tyyliinsä riippumatta siitä, mitä siellä näkyy. Mieluummin itse katson Mad Meniä teräväpiirtona rekka-auton kokoisesta telkkarista kuin arvailen rakeisesta ruudusta oman kohtuni limakalvon millimetrimääriä.

Ilmeisestikin Pregnylistä johtuen rinnat ovat olleet tällä viikolla arat, ja ne tuntuvat suurilta.

Tästä tuli juuri sellainen postaus joita alunperin aioin välttää viimeiseen asti. Liikaa yksityiskohtia ja liikaa sanaa 'ovulaatio'. No, näitä olen viimepäivinä miettinyt, ja tässä sitä nyt on, Internetissä.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Huono viineri ja muita ensimmäisen maailman ongelmia

On tehtävä johtopäätös, että kyllä tässä on aika hyväosainen ja onnellinen ja kaikki oikeastaan on hyvin. Olimme ystävien kanssa lounaalla ja ruokapöydän yli keskustellessamme teemaksi muodostui "First World Problems", eli ongelmat, jotka eivät oikeasti ole ongelmia, esimerkiksi:

- sen kerran kun syöt viinerin, se onkin huono tai maistuu muuten vain pahalle
- autosi konepellillä on linnunkakkaa
- saat surkean huonoa kahvia kauppatorilta ja aamusi menee sen takia pilalle
- kestohuulipunakaan ei pysy kun vetäiset lautasellisen penne arrabiataa

No niin, emme ole onnistuneet saamaan vielä lasta, mutta muuten kaikki on paremmin kuin hyvin. Perusasiat ovat kunnossa, and then some, aivan ilmeisestikin, kun tulee edes ottaneeksi seurassa esille jotakin yllämainitun kaltaista. "Joo tää on taas sarjassamme First World Problems, mutta eilen, kun..."

Olemme jokin aika sitten tehneet päätöksen kertoa suoraan lisääntymistilanteestamme, mikäli se jossakin yhteydessä luontevasti tulee puheeksi. En tarkoita, että järjestelmällisesti kaikille ystäville ja tuttaville ja työkavereille olisin julistamassa tilannetta, mutta jos lapsettomuusasiat tai vauva-asiat kohdallamme (taikka ihmetys siitä ettei jälkikasvua ole) nousevat esille. Tämä (lapsettomuustutkimukset ja mahdollisesti hoidot) on nyt meidän arkeamme, emmekä halua piilotella sitä. Toisaalta haluan tuoda esille sitä että kaikilla lapsensaanti ei tapahdu noin vain sormia napsauttamalla ja että toisenlaisiakin tarinoita on, ja toisaalta en halua kasata omaan elämääni ja parisuhteeni taakaksi mustaa mörköä jota täytyy salailla.

Pitäisi olla jo nukkumassa jotta jaksaa aamulla herätä aikaisin ja hankkiutua kahdeksaksi ultraääneen.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

"Saa huutaa jos se auttaa."

Onpa taas töitä tekevällä muka kiire. Ja väsy. Ja täytyy totutella tähän Normaalien Ihmisten rytmiin, että sunnuntaita seuraa maanantai, ja se tarkoittaa uutta työviikkoa.

Selvisin aukiolotutkimuksesta hengissä. Meinasin kyllä juosta karkuun kun lääkäri johdatti oman vastaanottohuoneensa sijasta toimenpidehuoneeseen, joka minusta näytti leikkaussalilta, vereltä ja skalpellilta. Vielä kun paikalle tupsahti hoitaja olin aivan varma että hän on paikalla joko ojentelemassa lääkärille erinäisiä kidutusinstrumentteja, tai vaihtoehtoisesti pitelemässä minua väkivalloin makuullani tutkimuspöydällä.

Sanoin suoraan että minua (todella kivuliaasta kierukan asettamisesta johtuen) pelottaa tosi paljon, jonka jälkeen sekä hoitaja että lääkäri minua yhteen ääneen rauhoittelivat. Kuulemma varsinaista terävää kipua ei välttämättä pitäisi tuntua. Hoitaja myös sanoi, että hän tulee pitämään tarvittaessa kädestä. Ehdin ajatella että heh-heh, en sentään nyt kädestä pitäjää tarvitse, mutta hetkeä myöhemmin upotin kyllä kynteni hoitajan kämmenlihaan sen verran napakasti, että ensimmäisestä tuntemusaallosta selvittyäni rupesin hokemaan hänelle pahoitteluja.

En todellakaan kyennyt seuraamaan monitorista mitä tapahtuu, vaikka hoitaja niin suorastaan kehotti tekemään, tuijotin kattoon ja yritin olla kiemurtelematta ja puuskuttamatta ja vaikertamatta (kovin paljoa ainakaan).  Paineen tunnetta ja paskan marjat - kyllä minä sitä aivan rehelliseksi kivuksi sanoisin. Tuntui suoraan sanoen vittumaiselta, mutta en huutanut kurkku suorana kuten kierukanlaitossa tein.

Munanjohtimet olivat auki eikä mitään poikkeavaa näkynyt, eli seuraavaksi kytätään taas ovulatsioonia.

Olin koko loppupäivän aivan järkyttävän helpottunut ja hyväntuulinen. Ja kyllä, ostin töihin mennessä aika helkkarin ison latten.


tiistai 17. huhtikuuta 2012

"Knocked up 9 months ago"

Rumpali halusi ottaa tämän biisin bändin ohjelmistoon. Ja minähän lauloin. Pänni laulaa lapsenteosta, mutta lauloin silti.



Kaikki maailman ihmiset on kuulleet tuon viisun kiljoona kertaa ja samoin minä, mutta vasta nyt ajatuksella luin sen sanat. Hämärää meininkiä. Jätkä haluaa saattaa toisen naisen raskaaksi? Was?

Eli rumpalin vauvauutisia odotellessa.

Huomenna aamulla klo menen 9.00 munatorvien aukiolotutkimukseen. Jos sallin itseni juuttua ajattelemaan asiaa onnistun lietsomaan itseni aivan järkälemäiseen kauhupaniikkiin. En ole pitkään aikaan surffaillut ihmisten kokemuksia operaatiosta, en halua lukea enää yhtään "kipu oli niin kova että itkin" -tarinaa. Hormonikierukan laittaminen sattui helvetillisesti mutta vain lyhyen aikaa, pelkään että tuo toimitus sattuu helvetillisesti sen koko 15 minuuttia. Yritän ajatella että mieluummin tuohon kuin juurihoitoon. Mietin, että otanko iPodin mukaan että voin kuunnella jotain vain sen takia että saan muuta aistiärsykettä ja ajateltavaa, etten vain makaa siinä ketarat ojossa koko kroppa täydessä jännitystilassa ja odota milloin seuraavan kerran sattuu perkeleesti. Näin kun ei ole (vielä?) synnytyskivuista kokemusta niin ei osaa laittaa minkäänlaiseen skaalaan noita alakerran operointien tuskia...

Jos selviän toimenpiteestä yhtä sievästi kuin Odotellen omastaan ostan töihin mennessä itselleni maailman isoimman caffe latten.

"I would name her Rock 'n Roll."

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Erään aikakauden loppu

Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin asian taustoista olen ollut nyt kymmenisen kuukautta vapaalla, oloneuvoksettarena, hengaillut. Viimeiset pari kuukautta olen ollut työttömänä työnhakijana, ja huomenna olen menossa sitten ensimmäistä päivää uusiin töihin. Olen nauttinut aivan kertakaikkisen täysin siemauksin tästä ajasta! Ehdin kypsähtää aika totaalisesti edellisiin töihini sekä edelliseen firmaan, ja tämä (tavallaan palkallinen) vapaa tuli kuin tilauksesta, ja olen nauttinut joka hetkestä. Kotona olosta, harrastamisesta, omaan ja miehen napaan tuijottamisesta. Samalla tajuan, että tämä on jotain semmoista joka ei toistu koskaan - jos saamme lapsen ei voi keskittyä vain aikuisten napoihin vaikka ei olisikaan töissä vaan äitiys-/hoitovapaalla, ja sitten joskus eläkkeellä (jos sinne asti selviää hengissä) ei ehkäpä ole tätä nuoruuden (?) energiaa nauttia vapaa-ajasta.

Heti alkajaisiksi pitää pyytää vapaata mummon hautajaisten takia. Ensimmäisellä työviikolla myös todennäköisesti joudun olemaan gynekologikäynnin takia poissa töistä. Saa nähdä mitä muita poissaoloja neljän kuukauden koeaikaan mahtuu - toivottavasti / toivottavasti ei raskauspahoinvoinnin takia?

Aamulla pitää muistaa soittaa kaksi puhelua. Lady Gagan Helsingin keikan liput tulevat myyntiin, ja toisekseen täytyy varata aika munatorvien aukiolotutkimukseen... Toista näistä tapauksista odotan suuremmalla innolla kuin toista, arvatkaa kumminka päin.