Olin pari päivää siskon perheen luona. Ajelin siskon farmariautolla: joka kerta taustapeiliin katsoessa sieltä näkyi kaksi tyhjää lastenistuinta. Tuntui, että universumi kertakaikkiaan alleviivaa tilannetta.
Siskon nuorimmainen on juuri oppimaisillaan kävelemään. Keskimäärin kahdeksan askelta hän ottaa kerrallaan. Naamalle tulee aivan tietty "nyt aion kävellä" -hymy kun hän kömpii ensin huteraan seisoma-asentoon. Hoipunta päättyy kikatukseen ja syliin syöksymiseen. Kyllä meinasi rintaa raastaa.
Kuukautiset alkoivat tänään, ja jostain aivan käsittämättömästä syystä tunsin huojennusta. Siis huojennusta. Mitä helvettiä???
Meillä tilanne on/oli erilainen (koska yritimme toista lasta), mutta kyllä minäkin olin välillä tosi huojentunut, kun menkat alkoi - siis vaikka raskautta toivottiin ja yritettiin. Minulla tosin se helpotuksen tunne liittyi siihen, että raskaus merkitsee minulle aina todennäköistä keskenmenoa.
VastaaPoistaTuohan se on käynyt mielessä (tosin toistaiseksi jäänyt raskautumishuolien alle) että sitten jos onnistuukin tulemaan raskaaksi niin pysyykö raskaana synnytykseen saakka, ja se synnytyshän se sitten vasta onkin kriittistä touhua ja mitä vain voi sattua...
VastaaPoistaNo, päivä, vaihe ja huoli kerrallaan. Kaikilla.