Tunnetko Liisukan hei?

Puolitie kirjoitti blogissaan mielenkiintoisen pienen analyysin lastenohjelmien päähenkilöiden sukupuolijakaumasta. Sen lukeminen palautti jostain syystä mieleeni tämän oman taannoisen pohdintani suomalaisesta kansanluonteesta - vaikkakin menee aivan asian viereen sukupuolinäkökulman osalta, on samaa sarjaa tietynlaisen luutuneisuuden kanssa kuitenkin.

Omassa kotonani, siskontyttöni mummolassa, lauloin hänen kanssaan lastenlauluja vanhasta koulun laulukirjasta. Muiden muassa lauloimme tätä, omasta lapsuudestanikin tuttua kepeää rallia:

tunnetko Liisukan, hei
hän rantaan pyykkiä vei
vaan pyykki kuivunut ei
kun tuuli kaiken sen vei

Iloinen sävel, mutta mikä ankea tarina! Huomasin, että laulu on alunperin ruotsalainen, joten halusin lukea alkuperäisen sanoituksen tarkistaakseni, onko länsinaapurissa oltu aivan yhtä pessimistisissä tunnelmissa. Ei todellakaan. Ruotsalaiset laulavat Kalastajakujalla asuvasta Lotasta, jolla on söpö pieni ystävä, jonka kanssa kutsutaan tanssiin.


Känner du Lotta min vän
som bor i Fiskaregränd
hon har en söt liten vän
kom ska vi dansa  med den.

Suomen evankelisluterilainen kirkko tunnetusti on aina mönkinyt virsien tematiikassaan siellä, missä menee kaikkein huonoiten (perisynti painaa jo lähtöjään, ja kaikkialla on tuskaa, sielunvihollisen houkutuksia ja verikyyneleitä) mutta en ollut ajatellut sen ulottuneen maallisiinkin veisuihin, ja vieläpä lastenlauluihin.

Saadaanko tämä kantasuomalainen pessimismi edelleen äidinmaidosta? Takatalvikin tuli, väsyttää, ja tukka on huonosti.